Arkisto: Lokakuu 2005

St. Dizier - Joinville

Maanantaina 31. lokakuuta 2005

Yö oli rauhaton koska nuoriso mellasti viereisellä parkkipaikalla. Klo 7.50 olimme jo menossa sulkua kohti jossa vahti jo odotti. Käsinveivattavien sulkujen lisäksi täällä on myös käsin veivattavia siltoja. Epäilivät hieman ehtimistämme Joinvilleen mutta paiskimme ahkerasti töitä kunnes saimme kiinni tuntia aiemmin lähteneen lotjan. Kiire loppui kun kanavaescorteeraja ilmoitti pitävänsä 1.5 tunnin ruokiksen. Landasimme sulun suulle jonka vieressä oli ravintola. Sinne ja lounaalle. Ranskalainen lounas oli hyvä ja monipuolinen jälkkärijuustoinen. Sain myös makeaa tummaa olutta. Laskukin oli aika hyvä kun vielä ostin kaksi pulloa ölberiä venhoon ja vettä. Jatkettiin hitaasti mutta varmasti lotjan etanatahtiin ohittaa kun ei saa. Lotjan tunkeutuminen sulkuun ja pois kestää puolisen tuntia koska se täyttää altaan muutaman sentin tarkkuudella. Ehdimme kuin ehdimmekin Joinvilleen jossa yllätykseksi oli maasähkö. Kiinnittäessämme köysiä laituriin kävi käpy. Jo eilen kiukutellut polvinivel petti juuri strategisessa vaiheessa ja horjahdin - ah niin saastaiseen kanavaveteen. Katsoin jo kaatuessani etten lyö päätäni mihinkään. Sirpa ei tainnut edes huomata että yksi oli poissa kun vedin uimatason portaat ulos ja kiipesin kannelle. Onneksi ei ollut tarttunut kikkaraa korvan taakse ja villisian raatoa kainaloon – niitä näet täällä riittää kellumassa. Asentelin vielä maasähköt ja panin venhon ulkopaikkoja kuntoon ennen kuin sujahdin suihkuun. Tuntui mukavalta peseytyä – samalla ajoin myös parran. Ulkosuihkua en viitsinyt ottaa, sillä laiturilla oli väkeä. Gasti pesi veneen kannen ja minä kanavavedessä kastuneet vaatteet. Kärry käteen ja Lidliin proviantteja hankkimaan. Vettä 12 lt jne piilotettiin pilssin uumeniin samalla kun tehtiin inventaario. Gasti lämmitti vielä eilisen raviolin. Joudumme olemaan täällä myös huomisen koska Ranska viettää juhlapäivää ja lähes kaikki on suljettu, mutta mikäs on ollessa kun on pitkästä aikaa sähkö. Sitä paitsi nivelet eivät tykkää huonoa yhdestä lepopäivästä ennen kuin köysien kiskonta jatkuu.

8.00 – 16.30 / 17 nm / + 13 s = 170 sulkua totaali

Orconte – Saint Dizier

Sunnuntaina 30. lokakuuta 2005

Vitry en Francoise – Orconte (pikkuruinen kylä) Canal de la Marne á la Saone

Lauantaina 29. lokakuuta 2005

Chalons en Champagne – Vitry la Francoise

Perjantaina 28. lokakuuta 2005

B – s – V – Chalons en Chanpagne

Torstaina 27. lokakuuta 2005

Reims – Beaumont – Sur – Vesle

Keskiviikkona 26. lokakuuta 2005

Reims-laituripäivä

Tiistaina 25. lokakuuta 2005

Loivre – Reims

Maanantaina 24. lokakuuta 2005

Retel – Loivre (14 km Reimsistä - Canal Aisne la Marne)

Sunnuntaina 23. lokakuuta 2005

Le Chesne – Retel

Lauantaina 22. lokakuuta 2005