Arkisto: Maaliskuu 2006

Puerto LÈscala – Puerto De Palamos

Perjantaina 31. maaliskuuta 2006

Jätimme vähän mitäänsanomattoman LÈscalan taaksemme aamusuihkujen jälkeen. Heikkoa vastatuulta eli koneella ajoa vähän yli 4 tuntia. Genuasta vedettiin taas kulma stayseiliksi rullaamisen välttämiseksi. Taas löytyi yksi saari joka jäi paapuuriin Islas Medesin kohdalla. Vauhti hyytyi solmun verran kun lahdessa oli virtaa ja jätteitä. Ilmeisesti L`Estartit kaupungin viemäriputki loppuu viitisen mailia rannasta. Jätettiin yksi majakkasaarikin (kivikko)paapuuriin. Oli matalaa ja sähkökartta pimeni juuri kriittisellä hetkellä syväyksen ollessa runsaat 5 m pudottuaan 50 metistä. Taisi olla tämän retken tähänastisista matalin kohta. Yleensä kaiku näyttää yli 100 metriä. Palamoksessa on kaksi satamaa; uusi ja vanha. Oli tarkoitus jatkaa seuraavaan n. 4 nm mutta vanha viehätti koska se on keskellä kaupunkia ja kalasatama jossa aina on elämää. ”Vilkku” styyrpuuriin ja satamaan josta löytyi paikka vaivatta. Täkäläisen tavan mukaan vedessä roikkuu valmiina takaköydet. Pitkään lionneina ne ovat todella skeidaset. Köysien käsittely vaatii kumihanskoja ja kun köydet ovat kiinni, on kansi pestävä mudasta ja merielukoista. Pikaisesti kaupungille joka osoittautui kiinnostavan eläväksi. Menimme espressolle ja kas viereisessä pöydässä atrioi suomalainen pariskunta. Vaihdoimme muutamat sanat. Kaupunkikierros oli mennä pitkäksi sillä tarkoitus oli ehtiä sataman kalahalliin. Ehdimme ja ostimme kaksi merianturaa (toiselta nimeltään kielikampela= sol) joista tuli 8 pientä filettä. Ei halpaa mutta hyvää paistettuna ab- fab ravintolan gourmet keittiössä. Fileet saivat ensin pienen suola-sitruuna käsittely. Sitten raastettiin patongin kuorta ja mantelia panerointiin. Voitakin löytyi jääkaapista niin että ei muuta kun pannu kuumaksi. Vaikka itse sanonkin antura sai aika hienostuneen aromin – maistui! On sen verran kiva paikka että täytyy panna mietintämyssyn alle harkintaan, josko huomenna irrottaa köydet tai ei. Periaatteessa pitäisi edetä aina kun sää sallii, mutta eihän tänne töitä ole tultu tekemään (vaikka homma joskus onkin aika työlästä). Rannikko, jossa nyt liikumme, kuuluu Kataloniaan. Katalonian liput liehuivat jo Ranskassa Port Vendresissä. Alue jatkuu vielä etelään Barcelonasta. Täällä Katalonian tiheästi kelta-puna raidoitettu lippu on yleisempi kuin emämaan Espanjan, rekisterikilvissä lukee CAT ja kielikin poikkeaa espanjasta. Meillä saalingissa on Espanjan kohteliaisuuslippu. Jos olisin onnistunut hankkimaan alueen oman lipun olisi se nyt nostettuna. Sen verran kohteliaisuutta voisi osoittaa täkäläiselle separatismille.

11.15 – 16.00 / 23 NM

Port Vendres –Puerto LÈscala (Espanja)

Torstaina 30. maaliskuuta 2006

Port Leucate – Port Vendres

Keskiviikkona 29. maaliskuuta 2006

Port Leucate

Tiistaina 28. maaliskuuta 2006

Gruissan Neuf – Port Leucate

Maanantaina 27. maaliskuuta 2006

Valras Plage – Gruissan Neuf

Sunnuntaina 26. maaliskuuta 2006

Sete – Valras Plage

Lauantaina 25. maaliskuuta 2006

Sete

Perjantaina 24. maaliskuuta 2006

Sete

Torstaina 23. maaliskuuta 2006

Sete

Keskiviikkona 22. maaliskuuta 2006