P.O.
Keskiviikkona 31. toukokuuta 2006Heräsin vasta hieman ennen kymmentä sateiseen aamuun. Aamiainen oli niukka koska nyt on hieman hillittävä syömistä. Sitten hommiin; kaivoin katkaisupihdit tavaratilasta ja yritin 10 mm ketjua poikki. Jäi vähän jälkeä mutta ei mene 60 cm:llä katkaisuvehkeellä. Dremel oli jälleen kaivettava ja sillähän ketju meni yllättävän mukavasti palasiksi. Sovitin lukitukset jotka toimivat. Peräankkurin lukitsin telineineen tekemällä telineen putkeen reiän. Siihen sopi pitkäsankainen lukko joten sekin on kunnossa. Sitten lähdin kaupungille hakemaan puuttuvia osia. Olivat tulleet mutta hinta oli lähes 50 % korkeampi kuin ne jotka hankin edellisestä kaupasta. Ostin myös uudet purkkarit koska nykyisistä alkaa pohja olla mallia sibelius. Teinkin aamulla niiden pohjan terävällä veitsellä viiltoja jotta pito hieman paranisi. Löysin myös etsimäni uuden veneliikkeen joka välittää melkein mitä vain. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa hankkia mitään. Kävin vielä parissa muussa veneliikkeessä kunnes päädyin Posti takana olevaan jossa muistin olevan kiiltävää ketjua. Oli 8 mm mutta ei10 mm. Vähän aikaa ihmeteltyäni kaivoin yhden pöntön pohjalta 10 mm jämän. Sitä oli 110 cm eivätkä suostuneet antamaan 60cm pätkää. Pakko se oli ostaa jotta kaikki luukut saadaan näyttävästi lukituksi. Takaisin veneelle mutta yhteen cafe solon oli matkalla turvauduttava. Osti myös patongin ja hieman kinkkua. Ilta meni kamojen sovittelussa ja suunnittelussa. Huomenna on vielä pari wichardia koverrettava paikoilleen, niin sitten kaikki on kunnossa siltä osin. Söin illalla vielä eilen tekemiäni valkosipuli – perunalohkoja ja kyttäsin TV:tä. Aika pitkä kävelykierros tuli tänään tehdyksi vaikka tulinkin 59:llä takaisin veneelle. Ihan tuloksellinen päivä.