Arkisto: Huhtikuu 2008

P.O. VAPPUAATTO

Keskiviikkona 30. huhtikuuta 2008

Aamu meni hieman pitkäksi eilisen myöhäisen veneelle paluun vuoksi. Saimme myös herättyämme seuraavan viestin: ”Mitä sitä hyvää traditiota katkaisemaan, tekstari on mainio väline. Hannan ruokavalio: ei lihaa, ei raakaa kalaa, ei pastöroituja maitotuotteita, ei julkista. Gasti ymmärsi ensimmäisenä yskän. Iloitsimme tietysti asiasta. Sitten lähdin Sant Antonin halliin hankkimaan kahden päivän proviantit. Reppu painoi aika paljon kun kapusin takaisin 64:seen. Olin jo kerran käynyt B:netan hallin lähellä leipäkaupassa, mutta paluussa yritin kukkakauppaan – se vain sattui olemaan kiinni. Gastikin oli käynyt kaupassa, joten provianttia oli riittämiin. Ryhdyimme heti ruuan valmistukseen – onneksi sillä joskus 16 jälkeen juniorit ilmoittivat olevansa kuparikalan alla. Jellona pääsi ensimmäisen kerran ab-fabin kannelle ja tuntui viihtyvän hyvin. Myös lokeroiset sisätilat miellyttivät koska veneessä on paljon askelmia ja portaita. Ruorin pyörityskin tuntui kiinnostavana, joten eiköhän miehessä ole riittävästi aineksia merelle. Kesken ruuan valmistuksen tuli paikanvaihtopariskunta. Kävimme capitenierissä ja sovimme vaihdosta maanantaina klo 10. Suuri kattila pumpkinkeittoa, viisi kalafilettä bataatti ym lisukkeineen upposi alta aikayksikön. Jellona söi erittäin hyvin, joka tietysti ilahdutti kokkia. Iltapäivä vierähti jo yli klo 20:n jolloin Peetu ilmoitti joukkueensa lähtevän hotelliin. Sitten olivat vuorossa tiskaus ja siivous, jonka jälkeen olinkin aika kypsä niveliltäni – meni pillerin puolelle. Ilta sujui rauhallisesti. Eiköhän uni maistu tänään eilistä aikaisemmin.
Mietin illalla kohtalon oikkuja. Pari vuotta sitten ilmaantui kaksi syytä, jotka saivat meidät kääntymään Villanovasta kohti Barcelonaa. Nyt samat syyt ovat taas ”kehissä” jatkopäätöstä tehdessämme ja ohjaavat matkaamme – niin aikataulua kuin suuntaakin.

KOLMAS ELÄMÄ – s/y ab – fabin PALUU ESPANJASTA – SUOMEEN eli BARCELONASTA – INKOOSEEN

Keskiviikkona 30. huhtikuuta 2008