Arkisto: Heinäkuu 2008

GEDSER - KLINTHOLM

Torstaina 31. heinäkuuta 2008

Pääsimme liikkeelle klo 8.45 otettuamme ensin sekä dieseliä että vettä. Eilinen pitkä vastatuuli- ja aaltopäivä olivat kuluttaneet melkoisesti menovettä. Oikaisimme jälleen reippaasti luottaen hyvään merikarttaan. Varsinkin saksalaiset näyttävät noudattavan pilkkutarkasti jokaisen kepin kiertämistä. Olimme saaneet purjeet viritetyksi ja vauhdin päälle kun yhtäkkiä kuului pamahdus. Kiersin kannen mutta en huomannut mitään erityistä. Vähän ajan kuluttua kiinnittyi huomioni löysään alavanttiin. Otin työkalut ja menin tarkistamaan sen. Kannen läpi menevä U-muotoinen kiinnityslenkki oli toisesta sakarastaan mennyt poikki ja sakaroiden välissä oleva prikkapelti irvisti omituisesti. Löysäsimme purjeet ja ryhdyin kehittämään tukijärjestelmää. Vedin vanttiruuvin keskeltä venymättömän köydenpätkän jaluskiskon lenkkiin ja kiristin köyttä kapulalla kiertäen. Ihan hyvin systeemi tuntui toimivan. Kun vielä otimme ison alas ja vedimme keularullan sisään, ei vaurioita pitäisi syntyä. Itseskuuttaavaa vedimme ulos sen verran että se toimi staysailinä ja tietysti koneella jatkettiin seuraavaan satamaan. Tavallaan harmi sillä nyt tuulen suunta olisi ollut sopiva kuin nenän päähän, mutta säilyttääksemme hyvin palvelleen maston ehjänä emme ottaneet mitään riskiä - matkaa kun on vielä runsaasti jäljellä. Satamapaikka löytyi helposti ja myös ohjeet mistä uusi osa löytyy. Huomenna on hypättävä ensin yhteen bussiin jonnekin ja sitten toisella jatkoa. Ilmeisesti loppupätkälle on otettava taxi. 60 km siivu eli siihen tuhoutuu koko päivä. Illalla on tarkoitus saada vene kuntoon seuraavan päivän legille. Maileja ajettiin 37,4.

GRÖMITZ (D) - GEDSER (DK)

Keskiviikkona 30. heinäkuuta 2008

STETTINGER YACHT CLUB - GRÖMITZ

Tiistaina 29. heinäkuuta 2008

STETTINGER YACHT CLUB

Maanantaina 28. heinäkuuta 2008

LÜBECK - STETTINGER YACHT CLUB (TEERHOF INSEL)

Sunnuntaina 27. heinäkuuta 2008

LÜBECK

Lauantaina 26. heinäkuuta 2008

LÜBECK

Perjantaina 25. heinäkuuta 2008

MÖLLN - LÜBECK

Torstaina 24. heinäkuuta 2008

LAUENBERG - MÖLLN

Keskiviikkona 23. heinäkuuta 2008

UELZEN - LAUENBERG

Tiistaina 22. heinäkuuta 2008