FYRUDDEN - OXELSUND
Heräsin aikaisin ja valmistin brekkarin. Kuuntelimme säitä, joita jostakin syystä ei kuulunut. Onkohan kaapelikytkennässä vikaa? Aamupäivä oli aika löysää saaristopujottelua. Sitten tuli kuuluisa Kejsaren jääpoiju. Sen kohdalla pitää ottaa ryyppy keisarille. Olin valmistellut gastin ottamaan kuvan siinä vaiheessa kun kulautan, mutta homma ei onnistunut, josta tietysti otin pultit. Jotkut ovat peräti onnistuneet panemaan tyhjän lasinsa merimerkin kannelle kullanvärisen kruunun alle. Ne pysyvät siinä seuraavaan myrskyyn, mutta perinteisesti siihen ilmestyy aina lisää uusia laseja. Keli koveni lopussa kuten eilenkin ja vaikka reivasimme jennyä rullaaminen ja vääntäminen oli melkoista. Ajoimme ensin kalasataman venekerhopuolelle, mutta koska siellä ei ollut sähköä, siirryimme varsinaiseen kalasatamaan. Ilta oli lämmin ja aurinkoinen, mutta eipä täällä veneiden lisäksi mitään muuta olekaan. Gasti innostui pesukoneesta ja sitten laitoimme ruotsalaista karttasarjaa järjestykseen seuraavaa legiä varten. Kaupunkiin on pari kilometriä, joten illastamme veneessä. Maileja 39.4 ajassa 8.40 – 14.15.