NYNÄSHAMN - GRINDA

Tavattiin eilen illalla kolmas suomalaisvene koko matkan aikana. Vene oli harvinainen Finnsailor 30 ja kotisatamana Naantali. Aamulla emme pitäneet erikoista kiirettä, mutta köydet irrotettiin kuitenkin aika järkevään aikaan eli 9.15. Tuulta oli hyvin mutta aallokko teki menon jälleen kerran kiemurtelevaksi eli vääntämistä riitti. Lähestyttäessä Malma Kvarnia totesimme että päivää on vielä jäljellä ja keli on kohtalainen, joten haimme seuraavan sataman. Sellainen löytyi n. 12 NM päästä ja on nimeltään Grinda. Satama ei saanut erityisen hyviä tuulisuoja-arvoja oppaan mukaan mutta päätimme ottaa riskin. Aikamme veivattuamme saavuttiin satamaan johon oli lievää tunkua. No, nopeat syövät hitaat ja saimme kohtalaisen paikan. Sähköäkin saatiin jakamalla yksi johto naapuriveneen kanssa. Onneksi minulla oli sopiva adapteri. Kävimme rantakuppilassa kahvilla, johon pulla piti hakea kaupasta, ravintolapuoli kun oli kiinni. Aika erikoista, koska väkeä tuntuu satamassa riittävän. Veneelle tultuamme teimme taas korttipeliä, jotta loppu Sveamammamaan kartoista olisivat järjestyksessä. Byssassa tehdään tänään eilen ostamaamme kalaa. Uskon sen maistuvan. Huomenna lyhyt legi Furusundiin valmistautumaan ylitykseen. Ikäväkseni on todettava että meni pillereiksi, koska aaltojen kanssa on taas tullut taisteltua melkoisesti. Maileja 55.4 klo 9.15 – 16.45.

Jätä vastaus

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautumisen jälkeen.